Vesilukot, viemärit ja lattiakaivot

Vesilukot ja viemärit

Keittiön viemärit ovat vain ainoastaan pesemisessä ja siivouksessa käytettyjä vesien sekä nestemäisten juomien huuhteluun. Älä kaada viemäriin rasvaa, sillä se tukkii putket ajan mittaan.

Wc-pönttöön saa heittää wc:n vetoveden ja wc-paperin lisäksi ainoastaan pesemisessä ja siivouksessa käytettyjä vesiä. Pönttöön ei saa heittää talouspaperia, terveyssiteitä, tamponeja, vaippoja, vanupuikkoja, pumpulia, hammaslankaa, kissanhiekkaa, kahvin poroja, luita tai ruotoja, rakennusjätteitä, tekstiilejä, tupakantumppeja, rasvaa, öljyä, bensiiniä, liuottimia, ongelmajätteitä tai muuta sinne kuulumatonta. Myöskään pilaantunutta ruokaa ei pidä huuhtoa wc-pöntöstä alas, sillä viemäriverkostoon päässyt ruoka on rottien herkkua ja kasvattaa näin rottapopulaatiota.

Tee heti vikailmoitus palvelunumeroon 020 743 2960, jos havaitset, että vesijohdoissa tai viemäreissä on vuoto. Vuotavasta wc-istuimesta on heti tehtävä vikailmoitus, koska jatkuva vuoto aiheuttaa suuria ylimääräisiä vesikustannuksia. Tarkkaile erityisesti wc-huuhtelupyttyä, jos vedenpinta väreilee vaikka wc:tä ei ole käytetty, vuotaa säiliö vettä.

Jos keittiön tai kylpyhuoneen vesialtaan viemäri vetää huonosti, on siitä tehtävä ilmoitus palvelunumeroon 020 743 2960. Jos viemäri tukkeutuu kokonaan, ota palvelunumeroon yhteyttä välittömästi.

Lattiakaivot

Märkätilojen lattiakaivot tulee puhdistaa vähintään kerran kuukaudessa, sillä likainen lattiakaivo muodostaa viemäribakteereille sillan huoneiston sisäilmaan. Lattiakaivon puhdistuksessa kannattaa käyttää suojakäsineitä. Lattiakaivon ja vesilukon puhdistusvälineitä ei pidä käyttää muuhun siivoukseen.

Lattiakaivon puhdistusohje:

1. Nosta ritilä pois paikoiltaan. Joissakin malleissa myös muovinen sisäosa lähtee irti.
2. Poista hiukset ja muu kiinteä jäte.
3. Pese ritilä ja lattiakaivon osat lämpimällä vedellä ja pesuaineella esimerkiksi vanhalla tiskiharjalla harjaten.
4. Huuhtele osat ja laita ne takaisin paikoilleen. Huuhtele myös lattiakaivon kiinteät osat.
5. Desinfioi lattiakaivo.

Katso myös tästä Marttojen video lattiakaivon puhdistuksesta

Lattiakaivon päällä voi käyttää lattiakaivon suojaverkkoa, joka nappaa hiukset ja muut roskat talteen. Näin kaivo säilyy puhtaampana.

Jos lattiakaivo tai vesilukko kuivuu, huoneistoon voi tulla viemärin hajua. Jos huoneistosta poistutaan pidemmäksi ajaksi, lattiakaivon tai vesilukon kuivumisen voi estää kaatamalla niihin pienen määrän ruokaöljyä.

Lamput ja sulakkeet

Täältä löydät ohjeta miten toimitaan lamppujen, paristojen ym. kanssa.

Lue lisää

Jääkaappi, pakastin ja pesukoneet

Ohjeita miten pitää kodinkoneet kunnossa ja miten niiden käyttöikää voi pidentää.

Lue lisää

Liesi, uuni ja liesituuletin

Täältä löydät ohjeet miten puhdistetaan ja pidetään huolto keittiön kodinkoneista.

Lue lisää

Lattioiden puhdistus ja suojaus

Lattiat pysyvät kunnossa ja kauniina mahdollisimman pitkään, kun noudatat seuraavia hoito-ohjeita.

Lue lisää

Kylpyhuone ja sauna

Täältä löydät ohjeita miten kylpyhuonetta ja saunaa tulee hoitaa.

Lue lisää

Lämmitys ja ilmanvaihto

Täältä löydät ohjeita lämmitykseen, ilmanvaihtoon ja huoneiston viilentämiseen.

Lue lisää

Vesi ja vesimaksut

Tutustu asuntosi vesimaksuihin ja seuraa digitaalisesta näytöstä kulutustasi.

Lue lisää

Asunnon remontointi

Tutustu asuntojen korjauksen ja muutostöiden vastuualueisiin.

Lue lisää

Parveke ja piha

Paloturvallisuus on tärkeää myös parvekkeilla. Tutustu parvekkeen käytön sääntöihin.

Lue lisää

Energian säästö

Pyri vähentämään energiankulutusta ja tutustu veden säästämisen vinkkeihin.

Lue lisää

Jätehuolto

Jokaisella talolla on oma jätteidenkeräyspiste. Tutustu ohjeisiin.

Lue lisää

Vastuunjakotaulukko

Vastuunjakotaulukossa kerrotaan, mitkä asunnon kunnossapitoon liittyvät työt kuuluvat vuokralaiselle ja mitkä taloyhtiölle.

Lue lisää

Asukkaille

Miten voimme auttaa

Voit ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme kaikissa asuntojen vuokrausta ja asumista koskevissa asioissa:

p. 020 743 2960 johon vastataan 24/7 tai
huoltopaivystys@kruunuasunnot.fi
(puhelun hinta on 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min)