Asukastoiminta

Asukastoiminta lisää ihmisten välistä yhteishenkeä

Asukastoiminta parantaa asumismukavuutta, ympäristön viihtyvyyttä ja naapureiden välistä yhteistyötä. Sen vuoksi haluamme kannustaa asukkaitamme aktiiviseen asukastoimintaan. Käytännössä se voi olla esimerkiksi pihatalkoiden ja yhteisten illanviettojen järjestämistä tai kerhotilojen käytön organisointia. Kaikki talon asukkaat ovat aina tervetulleita mukaan toimintaan.

Toimintaa johtaa yleensä asukkaiden joukosta valittu asukastoimikunta. Mikäli monen hengen asukastoimikuntaa ei saada kasaan, sen tilalla voi toimia myös yksittäinen asukasedustaja. Asukastoimikunta tai asukasedustaja pitävät yhteyttä talon isännöitsijään ja voivat halutessaan tehdä hänelle kehitysehdotuksia esimerkiksi piha-alueen viihtyvyyden parantamisesta. Kruunuasunnot myöntää joka vuodelle pienen määrärahan, jonka asukastoimikunta tai asukasedustaja saavat käyttää toimintansa kuluihin. Yhden asukastoimikunnan tai asukasedustajan kausi kestää yleensä 2 vuotta.

Asukaskokoukset kutsutaan koolle yleensä keväisin. Kutsujana toimii asukastoimikunnan puheenjohtaja ja/tai isännöitsijä. Kokouksessa käsitellään asukkaiden, isännöitsijän ja yhtiön hallituksen käsiteltäviksi esittämät asiat sekä valitaan uusi asukastoimikunta/asukasedustaja. Isännöitsijä osallistuu asukaskokouksiin ja sovittaessa myös asukastoimikunnan kokouksiin.

Mikäli talollasi ei ole vielä omaa asukastoimikuntaa ja haluaisit perustaa sellaisen, ota yhteyttä isännöitsijääsi. Isännöitsijä järjestää asukaskokouksen, jossa perustetaan asukastoimikunta.

Asukkaille

Miten voimme auttaa

Voit ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme kaikissa asuntojen vuokrausta ja asumista koskevissa asioissa:

p. 020 743 2960 johon vastataan 24/7 tai
huoltopaivystys@kruunuasunnot.fi
(puhelun hinta on mpm, pvm, myös jonotusajalta)