Piha- ja leikkialueet

Piha- ja leikkialueet - sivun kuva ruohonleikkuusta

Piha-alueiden hoito

Kruunuasunnot huolehtii yhteisten pihojen nurmikkojen leikkauksesta, istutusten hoitamisesta ja muista pihatöistä. Rivitaloasunnoissa omien piha-alueiden hoito taas on asukkaiden omalla vastuulla.

Asukastoimikunnat voivat halutessaan järjestää syksyisin ja keväisin pihatalkoita. Kannustamme toimintaan myöntämällä asukastoimikunnille vuosittain pienen määrärahan toiminnan kuluihin.

Pyydämme asukkaita välttämään nurmikoiden päällä kulkemista varhaisin keväällä ja myöhään syksyllä, kun maaperä on pehmeää ja märkää, jotta nurmikot säilyisivät mahdollisimman hyväkuntoisina. Myös lumen peittämät nurmikot vaurioituvat, jos niiden päällä leikitään tai kuljetaan. Erityisesti uuden vastakylvetyn nurmikon pitää antaa kasvaa rauhassa. Pensasalustojen päällä kulkemista kannattaa myös välttää, koska se tiivistää maata ja heikentää istutusten kasvua.

Hiekoittaminen ja lumien auraus

Hiekoittaminen ja lumien auraaminen kuuluvat Kruunuasuntojen tehtäviin kiinteistöjen alueilla. Katujen liukkauden torjunta ja lumien auraus puolestaan voivat olla joko Kruunuasuntojen tai kaupungin/kunnan tehtävä.

Pyydämme huomioimaan, että hiekoituksesta ja auraamisesta vastaavat tahot kiertävät usealla eri talolla ja tekevät työt tietyssä järjestyksessä – tämän vuoksi he eivät valitettavasti ehdi jokaisen talon luokse heti ensimmäiseksi aamulla. Työt tehdään aina niin pian kuin on mahdollista.

Asukkaat voivat hiekoittaa myös itse, esimerkiksi oman kotiportaansa edustaa, jos alueella on hiekoituslaatikoita.

Niiden asukkaiden, jotka ovat vuokranneet oman autopaikan, tulee puhdistaa oma autopaikkansa lumesta itse.

Asukkaiden kannattaa aina huomioida keliolosuhteet ja olla varovaisia liukkaalla kelillä. Jalkineissa voi tarvittaessa käyttää liukuesteitä. Teillä kannattaa aina suosia hiekoitettuja reittejä, vaikka ne olisivatkin pidempiä kuin hiekoittamattomat reitit.

Leikkivälineet

Useilla yhteispihoilla on lasten leikkivälineitä kaikkien yhteiseen käyttöön. Kruunuasunnot huolehtii näiden kunnosta tekemällä niille säännöllisesti kuntotarkastuksia. Mikäli huomaat leikkivälineiden kunnossa jotakin puutteita, tee siitä ilmoitus huollolle täällä.

Muistutamme vanhempia, että pieniä lapsia ei pidä jättää leikkialueille ilman riittävää valvontaa. Pyydämme myös ohjeistamaan lapsia leikkivälineiden käytössä ja muistuttamaan, etteivät piha-alueiden muita kalusteita ole tarkoitettu leikkivälineiksi. Lapsille tulee neuvoa sallittujen leikkipaikkojen lisäksi oikeat kulkureitit.

Lemmikkieläimiä ei saa viedä leikkialueille.

Pesutupa, kuivaushuone ja tuuletusparveke

Osassa taloistamme on asukkaiden yhteisiä tiloja. Tutustu ohjeisiin.

Lue lisää

Sauna

Tutustu saunan käytöstä annettuihin talokohtaisiin ohjeisiin ja noudata niitä.

Lue lisää

Varastot

Kerrostaloissa on yleensä omat säilytystilat ulkoilu- ja urheiluvälineille sekä irtaimistolle.

Lue lisää

Asukkaille

Miten voimme auttaa

Voit ottaa yhteytta asiakaspalveluumme kaikissa asuntojen vuokrausta ja asumista koskevissa asioissa.