Siirry sisältöön

Vastuullista joulua – vinkit kestävämpään kuluttamiseen joulun aikaan

Joulu kolkuttelee jo ovella ja se on tunnetusti kulutusjuhlan huipentuma. Kaupat ovat jo alkaneet täyttyä joulukoristeista, lahjatarvikkeista, kimmeltävistä valoista ja jouluherkuista. Vastuullisemman joulun toteuttaminen voi tuntua näitä katsellessa välillä haastavalta, mutta se onnistuu pienillä muutoksilla.

Artikkeli kuva

Hyvän mielen joulun saa luotua erilaisilla kestävillä ja harkituilla valinnoilla, jotka tuovat iloa pitkäksi aikaa. Katso vinkkilista ympäristöystävällisempään jouluun ja nauti juhlasta yhdessä läheistesi kanssa!

  1. Anna aineeton tai kierrätetty joululahja
    Suosi aineettomia joululahjoja! Voit ostaa esimerkiksi palveluita, kulttuuria ja elämyksiä tavaroiden
    sijaan tai lahjoittaa rahaa läheisesi puolesta hänen valitsemaansa hyväntekeväisyyskohteeseen.
    Myös kierrätetty tavara, joka on toimiva ja ehjä on oivallinen lahja. Suomalaisista 92 prosenttia ei
    koe harmistuvansa, jos saa kierrätetyn tavaran joululahjaksi. Kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksista
    löytyykin paljon hyväkuntoisia tavaroita, jotka odottavat uutta kotia.
  2. Suosi kotimaista ja kasviksia joulupöydässä – kohtuullisuutta unohtamatta
    Joulu on perinteisesti yltäkylläisyyden juhla ja herkuttelijoiden paratiisi, mutta pidä mielessä silti
    kohtuullisuus! Jouluruokien menekki kannattaa arvioida etukäteen ja ostaa vain tarpeellinen
    määrä. Ylijääneestä jouluruoasta voi loihtia monenlaisia herkkuja ja samalla minimoidaan
    ruokahävikki. Lisäksi lisäämällä kasviksia jouluaterioille pienennät ympäristökuormaa ja helpotat
    jouluähkyä. Kotimaisista jouluherkuista monet ovat myös sesongin mukaisia kasvisruokia, joten
    perinteisiä jouluruokia kannattaa suosia aterioilla.
  3. Panosta kierrätykseen jouluna
    Joulun aikana kertyy normaalia enemmän kierrätettävää, sillä nurkkiin kertyy erilaisia pakkauksia,
    lahjapapereita ja -naruja, käytettyjä kynttilöitä kuin kinkunrasvaakin. Lajittelemalla ja kierrättämällä
    jouluroskat oikein annat lahjan ympäristölle säästämällä sitä. Tutustu täältä jouluroskien
    oikeanlaiseen kierrättämiseen.
  4. Muista fiksu energiankäyttö ja säästä energiaa myös jouluna
    Monen jouluun kuuluu perinteiset jouluherkut, joulusauna ja jouluvalot, mutta ne voivat tehdä
    suuren piikin kodin sähkönkulutukseen. Joulusauna kannattaa esimerkiksi lämmittää maltillisesti ja
    koko porukalle kerralla. Jouluvalot kannattaa taas aina sammuttaa illalla ja ulkona olevat voi ajastaa
    loistamaan oikeaan aikaan. Uunia ei kannata lämmittää vain yhden ruokalajin takia, koska uuniin
    mahtuu monta laatikkoa kerralla ja voit valmistaa useammat jouluruoat samalla.

Ihanaa, iloista ja vastuullista joulua!

Lähteet:
https://www.martat.fi/teemat/kodin-juhlat/joulu/ilmastoystavallinen-joulu/
https://www.motiva.fi/koti_ja_asuminen/ajankohtaista_nyt_kotona/vinkit_kestavampaan_jouluun

Vinkit koonnut Green Homes.