Siirry sisältöön

Näin teet parvekkeestasi viihtyisän
lisähuoneen – vinkit parvekkeen
monikäyttöön

Kun lämpö ja valo lisääntyvät, on aika ottaa parveke käyttöön ja siivota se kesää ja oleskelua varten. Kun parveke on siisti ja mieleiseksi laitettu, viihtyy siellä kauemmin. Parveke toimii hyvin yhtenä asunnon lisähuoneena. Varsinkin lasitettu parveke tuo parvekkeelle monia käyttömahdollisuuksia ja parveketta voi käyttää pitkälle syksyyn.

Artikkeli kuva

Parvekkeen siivous alkaa syksyllä ja talvella kertyneiden roskien ja lehtien pois harjaamisella ja mahdollisella imuroimisella. Lattia, kaiteet, kalusteet, ruukut ym. kannatta pestä vedellä ja pesuaineella. Vettä ei kannata käyttää liikaa, ettei se valu alakerran naapurin parvekkeelle. Myös ikkunat ja mahdolliset parvekelasit on syytä pestä, jotta valo pääsee kulkemaan esteettä sekä parvekkeelle että asuntoon.

Parvekkeen kalustaminen

Kalustamista kannattaa ajatella ennakkoluulottomasti ja miettiä tarkkaan mitä oikeasti haluaa tehdä parvekkeella ja mihin tila riittää. Kokoontaitettavat kalusteet säästävät tilaa ja lisäävät muunneltavuutta pienellä parvekkeella. Parvekkeelle voi tuoda myös säilytystilaa esimerkiksi istuimina toimivilla laatikoilla, joihin tekstiilit ja tyynyt saa laitettua talteen talven ja sateen ajaksi. Kalusteita kannattaa etsiä käytettyinä erilaisilta myyntipalstoilta tai esim. kierrätyskeskuksista. Sohvan rungon voi rakentaa vaikka puulavoista. Kalusteita ja sisustustarvikkeita kannattaa ”tuunata” myös maalaamalla, näin saat täysin omannäköisen sisustuksen. Käytettävien tekstiilien on hyvä kestää myös aurinkoa haalistumatta. Avoparvekkeilla taas tekstiilien materiaaleiksi kannattaa valita vettä kestäviä ja likaa hylkiviä materiaaleja. Syksyksi parvekkeelle voi virittää paristoilla tai aurinkokennolla toimivia lisävaloja tai led-kynttilöitä.

Parvekekukat ja hyötykasvit

Perinteinen tapa somistaa parveke on hankkia sinne kesäkukkia. Istuta ne kauniisiin ruukkuihin, niin saat lisäviihtyvyyttä tilaan. Myös hyötykasviviljely on nykyään hyvin suosittua ja varsinkin yrtit viihtyvät lasitetulla parvekkeella ja tomaatit nauttivat auringonvalosta. Parvekkeen sijainti, koko ja valon määrä vaikuttavat viljelykasvien valintaan sekä niiden kasvumenestykseen. Taimimyymälästä voi kysyä vinkit omalle parvekkeelle. Syksyksi löytyy monia kasveja, jotka pärjäävät kauniina jopa pitkälle talveen. Kannattaa myös kokeilla monivuotisia puita ja pensaita, joista monella on kaunis syysväritys. Mikäli sinulla on lemmikkejä, kannattaa varmistaa, että kaikki kasvit ovat myrkyttömiä.

Parveke ja etätyö

Kun sää sallii, voi etätöihin siirtyä parvekkeelle. Työnteko siellä on aivan yhtä helppoa kuin sisälläkin. Läppäri kiinni laturiin ja hieman varjosta suojaa koneen näytölle. Raikas ilma antaa aivoille happea ja energiaa paremmin kuin sisäilma.

Torkkupaikka parvekkeelle

Parveketta ei aina tarvitse kalustaa perinteisesti. Voit viedä oleskelun pidemmälle ja luoda parvekkeelle itsellesi torkkupaikan tai peräti makuuhuoneeen. Nukkuminen raikkaassa ulkoilmassa saattaa tarjota hyvät unet ja aamulla heräät pirteänä. Mikäli parveke on tarpeeksi tilava, voi sinne sopia piha- tai riippukeinu. Myös lemmikit viihtyvät parvekkeella ja niille kannattaa rakentaa sinne oma leponurkkaus.

Parvekkeen hyödyntäminen harrastuksiin

Parveketta kannattaa hyödyntää harrastustilana. Raikkaassa ilmassa voi harrastaa esim. joogaa tai käsipainoilla voi treenata lihaksia. Mikäli harrastat maalaamista tai piirtämistä, on valoisa parveke inspiroiva paikka niiden harrastamiseen. Myös parvekkeella kutominen saattaa olla hyvin rentouttavaa. Lisää tietoa ja vinkkejä löydät mm. parveke.fi -sivustolta sekä teemaan sopivia kuvia parvekkeista sisustuksineen ja kasveineen.

Teksti: Saara Virolainen