Siirry sisältöön

Jätteiden lajittelu kotitalouksissa

Kotitalouksissa kulutetaan monenlaisia hyödykkeitä ja samalla tuotetaan jätettä. Tällä kaikella on merkittävät ilmastovaikutukset. Jokainen kotitalous pystyy vaikuttamaan maapallon luonnonvarojen käyttöön oman hiilijalanjäljen pienentämisellä.

Artikkeli kuva

Kulutuksesta aiheutuvien päästöjen saaminen kestävälle tasolle edellyttää kuluttajilta vähähiilisempiä ratkaisuja esimerkiksi kierrättämisessä, asumisessa ja kuluttamisessa. Kuluttamalla vähemmän saadaan vuosittaiset jätemäärät pienenemään ja säästämme näin luonnonvaroja.

Jätteiden lajittelu ja vähentäminen on ympäristöteko. Lajittelemalla jätteesi oikein mahdollistat materiaalien hyötykäyttöä. Lajittelun ja kierrätyksen tavoitteena on, että entistä suurempi osa jätteeksi päätyvästä materiaalista voitaisiin hyödyntää uudessa käyttötarkoituksessa ja siten säästää luonnonvaroja.

Ohjeet kierrättämiseen ja jätteiden lajitteluun löytyvät usein taloyhtiön jätekatoksesta, alueellisesta kierrätyspisteestä sekä paikallisen jäteyhtiön verkkosivuilta. Lajittelemalla oikein saadaan merkittäviä muutoksia aikaan. Tässä muutama vinkki peruslajitteluun:

BIOJÄTE

  • hedelmien, vihannesten, juuresten ja kananmunien kuoret
  • ruoantähteet
  • kuivuneet ja pilaantuneet elintarvikkeet
  • kahvin ja teen porot suodatinpapereineen
  • käytetyt talouspaperit ja lautasliinat

KARTONKI JA PAHVI

  • pahvipakkaukset ja pahvilaatikot
  • maito- ja mehutölkit yms. (myös alumiinivuoratut)
  • kuivien tuotteiden kartonkipakkaukset
  • pizzalaatikot
  • munakennot (voi laittaa myös biojätteeseen)

PAPERI

  • sanoma- ja aikakausilehdet
  • mainosposti
  • kirjekuoret
  • pehmeäkantiset kirjat

PAKKAUSMUOVI

  • elintarvikkeiden tyhjät muoviset pakkaukset
  • käyttötavaroiden muoviset myyntipakkaukset
  • muovikassit, kahvipaketit ja sipsipussit
  • tyhjät muoviset pesuainepullot
  • tyhjät muovipullot, -kanisterit ja -purkit, korkit ja kannet erikseen

KERÄYSMETALLI

  • säilyketölkit
  • alumiinivuoat ja -foliot
  • metallikannet ja -korkit

SEKAJÄTE

  • lajittelematon jäte (roskat, jotka eivät kuulu muihin jäteastioihin)
  • lahjapaperit
  • kertakäyttövaipat ja terveyssiteet
  • posliini ja juomalasit
  • nahka ja kumi
  • pölynimuripussit
  • hehku- ja halogeenilamput sekä sulakkeet

Pakkaus on ikuista kunhan se kierrätetään. Tutustu Vuosisadan Pakkaustarinaan.

Pahvijätteet taiteltuna pieneen tilaan

Jätteiden vähentäminen

Keinoja vastuullisempaan arkeen löytyy yksinkertaisin keinoin. Meillä jokaisella on jokin elämän osa-alue, jota muuttamalla voimme edistää kestävää kehitystä ja jätteen vähentämistä omissa kuluttamistottumuksissa. Ensisijaista on pyrkiä ennaltaehkäisemään jätteen syntyä kuluttamalla kohtuullisesti ja pidentämällä tavaroiden käyttöikää. Voit vaikuttaa ennakoiden esimerkiksi seuraavin keinoin jätteen syntymiseen tai korvata kertakäyttöisen kestävällä ratkaisulla:

  • Hallitse ruokahävikkiä. Osta vain sen verran, mitä kotitaloudessasi tulee syötyä.
  • Vältä kertakäyttöisyyttä. Suosi esimerkiksi nestesaippuoiden täyttöpakkauksia sen sijaan, että ostat aina uuden saippuapullon.
  • Osta kestävää sekä ajatonta. Panosta esimerkiksi kattavaan astiavalikoimaan ja luovu kertakäyttöastioista.
  • Suosi vähemmän pakattuja tuotteita. Vältä esimerkiksi laittamasta hedelmiä ja vihanneksia pieneen muovipussiin, vaan käytä kestopussia.
  • Huolla ja korjaa tavaroita ja vaatteita, jos mahdollista.
  • Myy tai lahjoita eteenpäin käyttämättömät tavarat ja vaatteet. Kierrätyspisteet, kirppikset ja hyväntekeväisyysjärjestöjen keräykset ovat hyviä tapoja päästä eroon itselle tarpeettomasta tavarasta.
  • Hyödynnä pakkausmateriaalit uudelleen. Hyväkuntoiset lahjapaperit ja lahjakassit on helppo käyttää uudestaan.
  • Suosi aineettomia lahjoja/palveluita. Anna lahjaksi lahjakortti palveluun tai järjestä yhteistä tekemistä ystävälle.
  • Vuokraa, lainaa tai hanki yhteiseksi. Markkinoilta löytyy vaateliikkeitä, jotka vuokraavat niin arki- kuin juhlavaatteita.

Pikavinkit kotiin

Kierrättämisestä voi tehdä helpompaa ja vaivattomampaa järjestelemällä kierrätysastiat kotona helposti saataviin paikkoihin. Kierrätysastiat kannattaa sijoittaa paikkoihin, missä jätettä kertyy ja tyhjien pakkausten pesu onnistuu helposti. Jokaiselle lajiteltavalle jätteelle olisi hyvä löytyä oma astia helpottamaan lajittelua. Esimerkiksi lajittelukassit tai pinottavat lajitteluastiat ovat hyviä vaihtoehtoja. Niillä saa säästettyä tilaa ja pidettyä kodin kierrättäminen järjestyksessä.

Jätteitä lajitellessa kannattaa myös kiinnittää huomiota, kuinka roskat laittaa astiaan. Tyhjät pakkaukset kannattaa aina litistää, sillä mitä tiiviimmin ne jäteastiassa ovat, sitä enemmän muita pakkauksia astiaan mahtuu. Esimerkiksi avatun mehutölkin sisään mahtuu yllättävän paljon muita litistettyjä kartonkeja. Tämä pieni vaivannäkö vie vähemmän tilaa jäteastiassa.

Lue seuraavaksi

Näytä kaikki
Kestävä ruokavalinta

Kestävä ruokavalinta

Takaisinsoittopalvelu ja palvelupyyntöjen onnistumiskyselyt

Takaisinsoittopalvelu ja palvelupyyntöjen onnistumiskyselyt

Jos sähkökatko yllättää

Jos sähkökatko yllättää