Takaisin hakusivulle
asuinkerrostalo

Jyväskylä Kivikyläntie 17

Kivikyläntie 17 on kaunis kaksikerroksinen talo, joka sijaitsee Tikkakoskella hiekkapohjaisen järven rannalla. Talo on rakennettu 1930-luvulla aikansa tyylisuunnan puhtaaksi edustajaksi, minkä vuoksi se on rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokas. Kaikki asunnot on remontoitu täysin vuonna 2019. Ympäristö kasvaa täällä ihanan vehreänä ja luonto on lähellä. Salmen yli kulkee kevyen liikenteen silta, minkä ansiosta koululaisten ja lukiolaisten koulumatka on vain noin 500 metriä. Tikkakosken keskusta on myös kävelyetäisyydellä, ja Jyväskylän keskustaan ajaa vartissa uutta moottoritietä pitkin! Tähän kotiin toivotamme tervetulleiksi myös lemmikit! Tupakointi sen sijaan on kielletty asunnossa. Vuokrasopimus tehdään toistaiseksi voimassaolevaksi, jolloin ensimmäinen irtisanomispäivä on 5 kuukauden päässä sopimuksen alkamisesta. Irtisanomisaika on kalenterikuukauden mittainen. Vesimaksu peritään erikseen ja vuokralainen tekee itse sähkösopimuksen. Vuokria tarkistetaan vuosittain 1. tammikuuta. Mahdollinen vuokrankorotus on enintään elinkustannusindeksin muutos + 1 %. Hakijoiden luottotiedot tarkistetaan. Laajan kotivakuutuksen tulee olla voimassa koko vuokralla asumisen ajan.

Huoneistot

Huoneistotyyppi Pinta-ala Lkm
3h+k64-66 ㎡8

Tietoja kohteesta

Talotyyppi

asuinkerrostalo

Rakennusvuosi

1939

Peruskorjausvuosi

1970, 2019

Lämmitys

Kaukolämpö

Antennijärjestelmä

Kaapeli

Asuntojen lkm.

8

Taloyhtiön sauna

Kyllä

Irtaimistovarasto

Kyllä

Ulkoiluvälinevarasto

Kyllä

Vesimaksu

mittari

Energialuokka

G

Energiatodistus

2013