Vuoden 2019 yhteiskuntavastuuraportti on nyt julkaistu

Kruunuasunnot julkaisee joka kevät yhteiskuntavastuuraportin, jossa kootaan yhteen edellisvuoden toiminta ja asetetaan tavoitteet uudelle vuodelle.

— Vastuullisuus on ollut jo useiden vuosien ajan olennainen osa kaikkea toimintaamme. Haluamme tehdä vaadittua enemmän töitä vastuullisen liiketoiminnan toteuttamiseksi, Kruunuasuntojen toimitusjohtaja Mika Karlsson kertoo.

Yhteiskuntavastuuraporteissa käsitellään muun muassa yrityksen asiakaspalvelua ja liiketoimintaa. Raportointi noudattaa kansainvälistä GRI-standardiohjeistoa (GRI=Global Reporting Initiative).

— Vuoden 2019 vastuullisuusraportistamme on hieno huomata, kuinka olemme saavuttaneet tavoitteemme niin ympäristöystävällisyydessä, rehdissä liiketoiminnassa, asiakkaiden arvostamisessa kuin hyvinvoivassa työyhteisössäkin, Karlsson sanoo.

Kruunuasuntojen vuoden 2019 suositteluindeksi, eli NPS-luku, oli huimat 40,5, ja asiakaspalvelusta puolestaan saatiin arvosanaksi 4 asteikolla 1—5.  Myös ympäristöasioiden eteen tehty työ konkretisoitui luvuiksi: esimerkiksi kiinteistökantaan suhteutetut kasvihuonekaasupäästöt laskivat 10% verrattuna vuoteen 2017.

Lue lisää näistä ja muista vastuullisuusteoistamme alla olevasta yhteiskuntaraportin tiivistelmästä sekä täyspitkästä versiosta. Vanhempien vuosien raportteja voi lukea täältä.

 

Avainsanat: , .