Teitä aurataan lumipyryn jäljiltä

Lunta on satanut kinoksittain myös eteläisessä Suomessa ja huoltoyhtiömme tekevät parhaansa, jotta kaikki pääkulkuväylät saadaan pidettyä avoinna. Olosuhteet ovat kuitenkin haastavat, sillä lunta on tullut niin paljon, etteivät huoltoyhtiöt ehdi aurata joka paikkaa ajoissa. Pyydämme asukkailta kärsivällisyyttä tilanteessa. Huoltomme poistaa lumet niin pian, kuin on mahdollista. Autopaikkojen puhdistaminen lumesta puolestaan kuuluu asukkaiden omiin tehtäviin.

Asukkaiden kannattaa olla varovaisia liikkuessaan ulkona, jotta vältytään kaatumisilta. Tiet voivat olla liukkaita, jos lumen alla on jäätä ja hiekoitushiekka on jäänyt vain lumen pintaan.

Joillakin taloilla on talojen yhteisiä lumikolia. Näitä saa vapaasti käyttää, kunhan muistaa palauttaa kolan käytön jälkeen takaisin samalle paikalleen. Mikäli talollasi ei ole lumikolia, voit kysyä isännöitsijältäsi sellaisen hankkimisesta.

Vaikka lumi voi hankaloittaa kulkemista, toivottavasti pystymme myös nauttimaan kauniista kinoksista ja talvisesta säästä!

Julkaistu kategoriassa Ajankohtaista.