Senaatti ja Kruunuasunnot kehittävät Helsingissä sijaitsevaa Sotamuseon tonttia

Senaatti-kiinteistöt käynnistää yhdessä Kruunuasuntojen kanssa Helsingin Kruunuhaassa sijaitsevan Sotamuseon tontin kehittämisen. Tontilla selvitetään sekä täydennysrakentamisen mahdollisuutta että Sotamuseon vanhojen rakennusten uusia käyttömahdollisuuksia. Lue Senaatin tiedote aiheesta täältä.

Kruunuasunnot on hakenut tammikuussa lisärakennusoikeutta Sotamuseon korttelin pohjoisosaan Maurinkadun puolelle.

”Suunnitelmissa olisi rakennuttaa sinne ympäristöön hyvin sointuva pistetalo, johon tulisi noin 30 perheasuntoa. Täydennysrakentamisen tarkoituksena olisi tiivistää kaupunkirakennetta ja siten helpottaa alueen asuntopulaa”, Kruunuasuntojen toimitusjohtaja Mika Karlsson kertoo.

Tontilla sijaitsee tällä hetkellä vuonna 1965 valmistunut asuinkerrostalo, joka on perusparannettu vuonna 2010. Asukkaille järjestettiin lisärakentamisesta infotilaisuus 24.2, jossa kuultiin myös heidän näkemyksiään aiheesta.

Karlsson kertoo, että kaavamuutosesitys laaditaan huhti-toukokuun aikana sen jälkeen, kun osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaiset viitesuunnitelmat ovat valmistuneet.

 

Julkaistu kategoriassa Ajankohtaista.