Ennaltaehkäisemme koronaviruksen leviämistä

Maailman terveysjärjestö WHO on julistanut koronaviruksen maailmanlaajuiseksi pandemiaksi. Myös Suomessa tartuntojen määrä kasvaa. Haluamme omalta osaltamme ehkäistä viruksen leviämistä, ja siksi olemmekin ottaneet käyttöön useita varotoimenpiteitä.

Palvelemme asukkaitamme ja muita asiakkaitamme edelleen tavalliseen tapaan. Pyydämme kuitenkin asiakkaitamme huomioimaan sen, että koronavirus voi mahdollisesti aiheuttaa viivästyksiä palveluiden tuotantoon, kuten huoltotöiden tekemiseen. Erityisesti niissä huoltotehtävissä, joissa joudutaan tilaamaan varaosia ulkomailta, töiden valmistuminen voi pitkittyä.

Koronavirus tarttuu pääasiallisesti pisaratartuntana ihmisten lähikontaktissa. Korostamme henkilökohtaista hygieniaa ja olemme toistaiseksi lopettaneet kättelemisen toimistoilla sekä muissa asiakaskohtaamisissa. Emme järjestä suuria asukas- tai yleisötapahtumia ja hyödynnämme etätyöskentelyn mahdollisuuksia.

Pyydämme asukkaitamme tutustumaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeistuksiin käsienpesusta ja yskimisestä. Lisätietoja koronasta ja toimenpidesuosituksista voi lukea Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta sekä paikallisten terveysasemien sivuilta.

Julkaistu kategoriassa Ajankohtaista.