TYTÄRYHTIÖT

Asunto-osakeyhtiöt

Yhtiön omistamasta noin 210 vuokratalosta lähes kaikki on siirretty Kruunuasunnot Oy:n tytäryhtiöiksi perustetuille asunto-osakeyhtiöille. Kokonaan omistettuja asunto-osakeyhtiöitä on noin 95.

Aravakruunu Oy on nyt A-Kruunu Oy

Aravalainoitettujen kiinteistöjen omistamista varten perustettiin joulukuussa 2001 Aravakruunu Oy, jonka uudeksi toiminimeksi merkittiin 18.5.2011 kaupparekisteriin A-Kruunu Oy. Yhtiön osakekannan omistaa kokonaisuudessaan Kruunuasunnot Oy. Valtion asuntorahasto myönsi tammikuussa 2002 yhtiölle yleishyödyllisen rakennuttajan statuksen. Yhtiö kehittää asuintalojaan suunnitelmallisesti. Yhtiö omistaa 206 arava-asuntoa.

Suurin kohde sijaitsee Helsingin Laajasalossa ja käsittää 135 asuntoa. Laajasalon Svanströminkuja 7:ssä sijaitseva kohde on vuosina 2005-2007 kokonaisvaltaisesti perusparannettu. Vuonna 2010-2011 kohteen kolmeen kerrostaloon rakennettiin viides kerros ja yhteensä 33 uutta asuntoa.

Vuonna 2008 perusparannettiin Pietarsaaren Koulukatu 5:ssä sijaitseva 24-asuntoinen vuokratalo.

Turun Kärsämäentie 29-31:n vuokratalon perusparannus toteutettiin vuosina 2009-2010. Perusparannuksen myötä taloon tuli kolme uutta asuntoa.

 


 



Kruunuasunnot Oy Aleksis Kiven katu 45 00520 Helsinki | Palaute | Sivun alkuun