|
|||||
| EtusivuYritysAjankohtaistaMyyntiVuokrausYhteystiedotYhteydenototAsukassivut | |||||
|
HISTORIA
Kruunuasunnot Oy oli perustamisesta vuoden 2004 loppuun Kapiteeli Oyj:n omistuksessa. Vuoden 2005 alusta lukien yhtiön koko osakekannan omisti Solidium Oy 30.4.2008 saakka, jolloin yhtiö Kruunuasunnot Oy:n omistukseen siirtyi vuosina 1999 - 2001 kolmessa vaiheessa noin 5300 puolustusvoimien vuokra-asuntoa. Kruunuasunnot Oy on hankkinut puolustusvoimien asuntokannan lisäksi omistukseensa asuntokantaa myös muualta. Vuosina 1999 - 2001 yhtiö keskittyi kiinteistöomaisuuden haltuunottoon, organisointiin ja tulevan kehittämisen valmisteluun. Vuoden 2002 alussa käynnistyi kiinteistökannan systemaattinen ja voimakas kehitystyö, joka on edennyt kasvusuuntaisesti vuosina 2003 - 2010 ja jatkuu edelleen voimallisesti vuosina 2011 - 2015. Kehitystyö on sisältänyt perusparannusta ja peruskorjausta, asuntojen uustuotantoa, asuntokohteiden ostoja ja erityisesti myyntejä. Kruunuasunnot Oy on perusparantanut eräitä omia asuintalojaan ja rakentanut uusia asuntoja omistamilleen tonteille sekä vuokrausta että myyntiä varten. Eräitä purkutoimenpiteitäkin on toteutettu. Erittäin oleellinen kehitystoimenpide on asemakaavoitus, jota on käynnissä useilla paikkakunnilla. Toimenpiteissä on kiinnitetty
|